Inspiraatiota miesten ryhmän aloittamiseen

Olet ehkä harkinnut miesten ryhmän aloittamista, muttet oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle. Aloittaminen voi tuntua vaikealta monestakin syystä,

mutta toisaalta miesten ryhmän perustaminen voi tarjota monelle syrjäytymisvaarassa olevalle miehelle mielekästä tekemistä ja vertaistukea. Parhaimmillaan oikein kohdennettu väliintulo voi jopa estää syrjäytymiskierteen!

Listaa plussat

Jos sinusta tuntuu, ettet oikein tahdo löytää inspiraatiota uuden ryhmän aloittamiseen, istu hetkeksi alas ja listaa ryhmän aloittamiseen liittyvät plussat. Mielekkään tekemisen ja vertaistuen tarjoaminen esimerkiksi ikämiehille on yksi ryhmien suurista plussista. Parhaimmillaan saatat jopa auttaa syrjäytymisvaarassa elävän ihmisen syöksykierteen ja se jos mikä on äärimmäisen iso plussa!

Sen lisäksi että miesten ryhmän ohjaaminen tarjoaa monia plussia ryhmäläisille, on siitä hyötyä myös ryhmän ohjaajalle. Se tarjoaa ohjaajalle työkokemusta ja harjoittaa hänen sosiaalisia taitojaan. Toiminnan suunnittelu kehittää suunnittelutaitoja ja luovuutta, jota tällaisten ryhmien ohjaaminen vaatii. Toiminta opettaa myös tietynlaista pelisilmää lisäten ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan. Ryhmän kautta saattaa löytyä jopa uusia ystäviä ja tuttavia myös ryhmän ohjaajalle! Henkiseltä kannalta on upeaa nähdä, kun oma työ tuottaa hedelmää ja syrjäytymisvaarassa ollut ryhmäläinen alkaa mielekkään toiminnan myötä kukoistaa.

Jos otat ryhmänohjaamista varten osaa alan koulutukseen, saat koulutuksesta runsaasti inspiraatiota ja opit uusia taitoja. Samalla koulutus on hyvä lisä omaan CV:hesi, samoin kuin miesten ryhmien ohjaaminen yleensäkin. Moni työnantaja arvostaa yllättävän paljon vapaaehtoistyötä ja sen kautta hankittua kokemusta!

Taloudellista tukea aloitukseen

Ryhmän aloittamisen taloudellinen puoli saattaa mietityttää. Harvalla meistä on ylimääräistä rahaa, vaikka hyvää tahtoa löytyisikin. Onkin hyvä tietää, että monet yhdistykset ja säätiöt tarjoavat taloudellista tukea erilaisten miehille suunnattujen ryhmien toimintaan. Tällaiset vaihtoehdot kannattaakin selvittää. Ennen taloudellisen tuen hakemista on toki tärkeää laatia tarkka suunnitelma toiminnasta. Tuen saaminen perustuu suunnitelmaan ja toiminnan tavoitteisiin.

Ryhmänohjauskoulutusta

Jos tunnet olevasi epävarma ryhmänohjaajana, kannattaa tarvittaessa hakeutua alan koulutukseen. Kysele erilaisista vaihtoehdoista esimerkiksi alan yhdistyksiltä ja lähde rohkeasti mukaan oppimaan uusia asioita. Ryhmänohjaustaitoja on mahdollista kehittää ja toisilta koulutukseen osallistujilta on mahdollista saada hyviä vinkkejä omien ryhmäkertojen ohjaamiseen ja suunnitteluun.